Lotta Sirénin taidetta Liunen oviin

Enemmän liikettä väreihin ja elämään!

Lotta Sirén on itseoppinut taidemaalari, jonka ainutlaatuinen tyyli on ikuistettu Liunen taideoviin.

Kauppatieteitä opiskellut Lotta Sirén teki elämässään täyskäännöksen aivan valmistumisensa kynnyksellä. Valittu tie ei tuntunut oikealta. Niinpä nuori nainen muutti Turusta takaisin Espooseen, osti ensimmäisen oman asuntonsa ja valjasti sen studiokäyttöön. Nyt valoisassa ateljeessa on parin vuoden ajan valmistunut upeita akryylimaalauksia. Aluksi maalaaminen oli harrastus. Kun taulut alkoivat tehdä yhä kiihtyvällä vauhdilla kauppansa, päätti Sirén lopettaa IT-konsultin työnsä ja ryhtyä maalaamaan ammatikseen – vain neljä kuukautta maalaamisen aloitettuaan!

”Tee mitä haluat. Älä mitä sinulta odotetaan.” Lotta Sirén elää mottonsa mukaan ja kehottaa muita tekemään samoin. Nuoren taitelijan mielestä jokaisen ihmisen pitäisi tehdä enemmän niitä asioita, joita rakastaa.
”Tee mitä haluat. Älä mitä sinulta odotetaan.” Lotta Sirén elää mottonsa mukaan ja kehottaa muita tekemään samoin. Nuoren taitelijan mielestä jokaisen ihmisen pitäisi tehdä enemmän niitä asioita, joita rakastaa.

”Aivan ensimmäisen maalaukseni olen pitänyt itse, loput olen maalannut myytäväksi”, Sirén kertoo. Sirén on itseoppinut taidemaalari. Esimerkiksi YouTubesta itselleen sopivia tyylejä omaksuneesta Sirénistä koulutuksen puute vapauttaa rikkomaan rajoja. Maalauksista tulee kauniita ja jännittäviä oman tunteen ja asiakkaan mieltymysten mukaan. ”Maalaan rohkeasti ja kokeilen jatkuvasti uutta”, Sirén kertoo. Yksi Sirénin käyttämistä maalaustyyli on nimeltään ”acrylic pouring”. Oikein sekoitettu maali valuu kankaalle upealla tavalla muodostaen siihen kuplamaisia muotoja.

Taide sosiaalisessa mediassa

Kun maalaus on valmis, se kuvataan ja laitetaan myyntiin Instagramiin. Sosiaalisen median kautta sekä asiakkaiden että kollegoiden tavoittaminen on mutkatonta. ”Minulla ei lapsena ole ollut varsinaisia idoleita, mutta jos nyt pitäisi nimetä yksi, se olisi Instagramissa kohtaamani Marianna Raikkala.”

Alle kolmikymppinen Raikkala edustaa Sirénin kanssa samaa ikäluokkaa ja tyyliä. Myös hän on itseoppinut taiteilija. Sirén ryhtyi seuraamaan Raikkalan töitä Instagramissa ja lähestyi tätä pian viestillä. Taitelijat tutustuivat ja ystävystyivät. ”Seuraan useita itseoppineita taiteilijoita, jotka myyvät töitään Instagramissa”, Sirén kertoo. ”Samassa tilanteessa olevilta kollegoilta saa paljon tukea.”

Liune Taide by Lotta Sirén Liune D20

Uudet ajat haastavat muuttumaan

Sirén innostuu maalaamisesta joka päivä – poikkeustilanteesta huolimatta. Poikkeuksellinen kevät on kuitenkin vaikuttanut asiakkaiden käyttäytymiseen. Osasta taiteenystäviä on tullut uuden tilanteen edessä varovaisempia, ja ostopäätöksiä saatetaan lykätä. Kolikolla on kuitenkin toinenkin puoli. Osalle ihmisistä runsas kotona vietetty aika on tuonut kaipuun saada tyhjille seinille uutta ilmettä.

”Useampi asiakkaani on juuri nyt halunnut toteuttaa haaveilemansa tilaustyön.” Myös Sirén on joutunut työskentelyssään vieraan tilanteen eteen. Hän on koko kevään ajan voinut maalata uusia töitä ja myydä niitä, mutta inspiraatio on täytynyt hakea uudella tavalla. ”Inspiroidun kohtaamisista ja kokemuksista, joten nyt työhön on tarvinnut hakea tunnelmaa muualta”, Sirén kertoo. ”Esimerkiksi musiikki toimii inspiraationi lähteenä.”

Liunen taideovessa Lotta Sirénin teos

Nainen saattaa nimetä taidettaan työn syntyhetkellä kuuntelemansa musiikin mukaan. Toisinaan nimen takana on tietty asia, joka maalauksen tarkkailu tuo taitelijassa mieleen. Abstraktikin maalaus voi tempaista mukaansa esimerkiksi sademetsän raikkaaseen tunnelmaan.

Nyt Lotta Sirénin ainutlaatuisia töitä on mahdollista ikuistaa Liunen taideoviin. ”En ollut aikaisemmin ajatellut, että oven pinta voisi toimia taideteoksen taustana”, Sirén tunnustaa. ”Liunen taideovia nähtyäni on suorastaan ihme, ettei ajatus ole tullut aikaisemmin mieleen.” Sirénin mukaan taiteeseen jää koukkuun, ja sitä haluaa kotiinsa lisää ja lisää. Seinäpinta ei riitä loputtomiin, ja ovi tuo taiteelle hyvää lisätilaa.

Tutustu Lotan taideovimallistoon täältä ja tilaa omasi vaikka heti!

Kaunis katalogi ja vinkkejä sisustamiseen

Tilaa uutiskirjeemme, niin kuulet ensimmäisten joukossa Liunen tuoteuutuuksista, tarjouksista ja tapahtumista.