Kouvolan Taide

Miksi tyytyä ripustamaan taidetta seinille, jos kokonainen ovi voi olla taideteos?

Anne Hasun ja Paavo Hakkaraisen unelmakodissa et törmää geneerisiin sisustustauluihin. Pari on valinnut kotiinsa taiteilija Johanna Oraksen intensiivistä taidetta, jota on esillä julkisivun maalauksesta ovipintoihin ja sohvatyynyihin. Kodin kaikki pinnat on pyhitetty taiteelle, mikä on seinien sisään liukuvien Liune-väliovien ansiosta. Aulis Lundell Oy:n kehittämät ovet mullistavat tilankäytön ja antavat vapauden sisustaa taiteella lattiasta kattoon – ovia myöten.

Taide Kouvola, Anne Hasu, Johanna Oras, Paavo Hakkarainen ja Leena Lundell

Asuntomessualueella sijaitseva omakotitalo on kaikkea muuta kuin tavallinen, kahden työssäkäyvän ihmisen perustalo. Johanna Oraksen vaikuttava teos Rakkauden Pyörteissä vastaanottaa tulijan Liunen oveen printattuna paraatipaikalla eteisessä. Kodin kantava voima on taide, jota on esillä oven lisäksi maalauksissa, tapeteissa, tekstiileissä ja jopa ulkoseinässä.

- Asuntomessuilla on aina ollut esillä taideteoksia ja designia, mutta ei vielä mitään tällaista, uskoo Anne Hasu.

Taidekodin juuret ulottuvat ensi vuonna 200 vuotta täyttävään Moision taide- ja pitokartanoon, jonka toimintaa Anne pyörittää. Vanhempiensa Seija ja Pentti Hasun arvotaidekokoelmasta lähtenyt näyttelytoiminta on laajentunut vuosien varrella, ja juhla- sekä tapahtumatoiminnan rinnalla kartanossa on esillä vaihtuvia taide- ja myyntinäyttelyitä.

Anne kuvailee imeneensä rakkauden taidetta kohtaan äidinmaidosta. Vanhemmat opettivat tyttärensä arvostamaan taidetta ja taiteilijoita. Moision kartanossa hän on tehnyt taiteilija Johanna Oraksen kanssa paljon yhteistyötä, ja halusi tämän taidetta tulevaan kotiinsa.

- Oli alusta asti selvää, että kun rakennamme Paavon kanssa talon, teemme oikean taidetalon. Johannalta kuulin, että hän on tehnyt Aulis Lundell Oy:n kanssa sopimuksen taideovista, ja siitä se ajatus sitten lähti kuinka monin eri tavoin taide voi olla läsnä. Anne kuvailee olevansa syvästi ihastunut Oraksen Kalla-töihin: niiden vaikuttavaan värien käyttöön ja huoliteltuun työn jälkeen. Oraksen käsialaa ovat myös kodin taidetapetit, ulkoseinän maalaus, sisustustekstiilit ja astiasto.

- Johanna on luvannut myös pari yllätystä, joista minäkään en tiedä, hän nauraa.

Taloprojekti ei ole aina parisuhteen koetinkivi

Haastatteluhetkellä maaliskuun lopulla rakennusprojekti on edennyt jo tapetointivaiheeseen. Rakennusaikataulu sovitettiin kahden kiireisen yrittäjän arkeen, ja suurin urakka haluttiin ennen kevään ja kesän työkiireitä valmiiksi. Taidekoti on pitkälti Paavon hartiatyön tulos. Omatalolta tuli seinäelementit ja kattoristikot. Seinän sisään liukuvat Liune-väliovet toimitti Aulis Lundell Oy, joka toimii kohteen sisustuspäänäytteilleasettajana. Taloprojekti on pariskunnan ensimmäinen yhteinen, mutta Annen mukaan työnjako oli selvä: Paavo hoiti rakentamisen, ja hän keskittyy sisustustamiseen, markkinointiin, PR:ään ja rakennuskirjanpitoon.

- Olemme hoitaneet projektia kahden yrittäjän tarmolla ja toistemme taitoihin luottaen. Meitä varoiteltiin rakennusprojektin haastavuudesta, mutta meillä rakkaus on säilynyt urakan pyörteissä, Anne hymyilee.

Kouvola Asuntomessut 2019 Taide

Yksi Liune-väliovi säästää tilaa 1-3 neliömetriä asumiselle – ja taiteelle 

Anne uskoo Taidekodin erottuvan muista asuntomessukohteista taiteen lisäksi nerokkaiden tilaratkaisujensa ansiosta. Kodin väliovet on toteutettu seinän sisään liukuvina Liune-ovina kaikkialla mihin oven vaatima seinäelementti oli mahdollista asentaa.

- Liunen ansiosta saamme enemmän seinäpinta-alaa taideteoksille, kun mitään ei jää oven taakse piiloon, Anne kertoo.

- Nokkela ovimekanismi on meille uusi. Näin Liunen ensimmäistä kertaa Mikkelin Asuntomessuilla, ja mietin että nämähän ovat kivat. Tilantuntu on ihan omaa luokkaansa, kun ovet ovat seinän sisällä piilossa. Liunen kanssa on ollut kiva tehdä yhteistyötä, Anne jatkaa.

Anne tuottaa elämyksiä työkseen, ja tunnustaa ottavansa vähän paineita Asuntomessuistakin.

- Projektillamme oli paljon seuraajia. Jännittää vähän, miten messukävijät suhtautuvat siihen, että taide on kodissamme läsnä joka puolella. Kotimme ei kuitenkaan ole mikään taidenäyttely, vaan kahden ihmisen aito koti. Toivottavasti ihmiset saavat täältä inspiraatiota toteuttaa itseään omissa kodeissaan, Anne pohtii lopuksi.

 

Seuraa Taidekotia blogissa: http://taidekoti2019.blogspot.com/ 
Johanna Oraksen taidetta esillä Taidekodissa ja Moision kartanon Taidekesässä http://www.moisionkartano.fi/news/taidekesa-2019/