Suunnittelijan puheenvuoro – miten saat enemmän mukavuutta vähemmillä neliöillä

Asuntojen ja toimitilojen kehitys on viime vuosina kulkenut kohti pienempiä neliömääriä. Muutosta ohjaavat sekä kustannustehokkuus että ekologiset tavoitteet. Suunnittelijoille tämä tarkoittaa, että on löydettävä uusia tapoja toteuttaa asumismukavuutta, asuntojen monikäyttöisyyttä sekä toimitiloissa joustavuutta ja hyvää työympäristöä.

Arkkitehti Jani Vahala Sigge Arkkitehdeiltä kertoo suunnittelutyöstä ja missä vaiheessa uusia teknisiä ratkaisuja voi sovittaa asunto- tai toimitilaratkaisuun.

Arkkitehti Jani Vahala kuuluu maineikkaan turkulaisen Sigge Arkkitehtien osakkaisiin. Vuonna 1956 perustettu toimisto tunnetaan sekä monista palkituista töistään, joita on monipuolisesti paitsi kotimaassa, myös muun muassa Berliinissä ja Dubaissa.

– Suunnittelijan on ratkaistava vaikeimmat tilat ensin. Toimitiloissa ja julkisissa rakennuksissa suunnittelua ohjaavat eniten monikäyttöiset yhteiset tilat, kuten aulat, ravintolat ja kulkureitit. Niissä luodaan rakennuksen henki ja ilme.

– Sen jälkeen tutkin, miten tila tukisi työskentelyä parhaiten – silloinkin, kun tilansuhteen mennään minimimitoilla. Kustannustehokkaassa pohjaratkaisussa jokainen monikäyttöinen neliö on arvokas, ja samalla akustiikan kysymykset on ratkaistava laadukkaasti, sanoo Jani Vahala.

– Huoneistoissa ilmeeseen vaikuttavat paljon näkymä sisään tullessa, ja toisaalta näkymät ulos. Valon taitavalla käytöllä on aina lisätty tilavuuden tuntua, mutta tarvitsemme lisäksi monenlaisia rakennustuotteita, joilla avaruutta ja selkeyttä lisätään arkikäytössä, Jani Vahala kertoo.

Tämän päivän arkkitehdit vastustavat kaikin keinoin sokkeloisuutta. Siihen tarpeeseen on syntynyt myös Aulis Lundellin väliseinän sisään liukuva väliovi. Niitä käytetään yleisesti sekä toimistoissa että asuintiloissa. Verrattuna avautuvaan oveen, jokainen liukuovi säästää 2-3 neliötä kulkutilaa.

– Olen käyttänyt Liune-liukuovia useissa erilaisissa kohteissa – sekä tilansäästön että luontevan tilan jakamisen takia. Lisäksi rakentajat arvostavat sitä, että ovi tulee kokonaisena väliseinäelementtinä. Kun asennuspaikka on valmisteltu, tasainen ja oikean kokoinen, niin liukuovi runkoineen istuu paikalleen nopeasti.

Suunnittelutrendit ja asiakkaiden toiveet tuottavat myös tuotekehitysajatuksia. Toisinaan ovi voi olla katseenvangitsija, mutta usein myös minimalistinen ja seinään sulautuva ovi miellyttää arkkitehdin silmää.

– Sarjavalmisteisten ovien lisäksi tarvitsen toisinaan uniikkiratkaisuja. Voisin esimerkiksi nähdä, että tyylikkään kokoustilan seinä olisi päällystetty jalopuuviilulla, joka jatkuisi samanlaisena myös liukuovessa. Ovi jäisi näin mahdollisimman huomaamattomaksi. Yksittäiskappaleina valmistut ovet ovat tietysti arvokkaampia, mutta toisinaan perusteluja tilan visuaalisuuden kannalta, Jani Vahala miettii.

Sarjana sekä yksilöllisesti – kaksi tuotantomallia

Aulis Lundell Oy valmistaa Liune-väliseinäelementtejä kahdella tuotantomallilla – sarjatuotantona ja yksilöllisesti. Sarjatuotanto menee rakennusliikkeille kerrostalo- ja hoivakohteisiin. Uniikkituotteita hankkivat yksityiset kodinrakentajat sekä hotellikohteiden rakentajat, jotka toteuttavat tilaunelmaa. Molempien muotoilu- ja materiaalivalikoimaa kehitetään jatkuvasti. Liune-tuotteita on myyty jo 42800 kappaletta.

– Kehityslinjat meillä liittyvät joko muotoiluun ja ratkaisujen parantamiseen – tai materiaalin parhaiden käyttöpaikkojen etsimiseen. Pidän tuotteiden ja palveluiden muotoilua tärkeänä koko rakennustuotetoimialalle. Meidän on jatkuvasti kysyttävä ja kuunneltava asiakkaiden ja käyttäjien tarpeita, jotta kehitymme ajan mukana, kertoo toimitusjohtaja Leena Lundell.

Kaunis katalogi ja vinkkejä sisustamiseen

Tilaa uutiskirjeemme, niin kuulet ensimmäisten joukossa Liunen tuoteuutuuksista, tarjouksista ja tapahtumista.