Kurkkaus kesän Asuntomessuille 

Vuoden 2018 Asuntomessut järjestetään Porissa 6.7.-5.8.2018. Asuntomessujen teemana on asuminen läpi ihmiselämän. Alueelle rakentuu 28 pientaloa, 1 korjausrakentamiskohde, 1 rivitalo, palvelutalo sekä päiväkoti. Yhteensä messuilla voi tutustua asumiseen 34 messukohteessa.

Liunen väliovia löytyy kolmesta kohteesta;  nro 6 - Design Talo Noste, nro 12 - Sievitalo Kultakoivu ja kohde nro 26 - Talo Haltiatar.

Mitä ajatuksia Talo Haltiattaren rakennuttajilla oli ennen messujen alkua?

 

Talo Haltiatar

Talo Haltiattaren tuleva isäntä Tuomas Rouhikko kertoo, että haaveena oli ekologinen ja avara koti 6-henkiselle perheelle. Tamperelaisen arkkitehti Marko Raiskin piirtämä 200-neliöinen talo on rakennettu puusta, teräksestä ja kivestä – hiukkastakaan muovia ei ole hyväksytty rakenteisiin. Ennen ovien avaamista messuyleisölle koti kalustetaan kotimaisten suunnittelijoiden Suomessa valmistetuilla huonekaluilla.

Kuuden makuuhuoneen, yhden kodinhoitohuoneen, työstudion ja avarien yhteisten tilojen istuttaminen 200 neliömetriin ei olisi ollut mahdollista ilman liukuvia väliovia. Tuomaksen mukaan Liunen puolesta liputtivat kotimaisuus, hyvä yhteydenpito myyjän puolelta ja kokemus messutalon kaltaisista erityiskohteista.

­- Kun lapset aikanaan lentävät pesästä, meille ei jää käteen lukuisia pikkuhuoneita vailla käyttöä, vaan liukuovilla saamme muunneltua tiloja tarpeemme mukaan.

Tuomas huomasi, kuinka perinteisillä rakentajilla oli ennakkoluuloja heille vierasta oviratkaisua kohtaan. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun ovielementit tulivat paikalle valmiiksi koottuina.

Aistiesteetön koti on rauhan tyyssija

Yksi uuden kodin suunnittelun ohjenuora oli aistiesteettömyys. Kyseessä on perinteistä esteettömyyskäsitystä ovien leveydestä, kynnysten korkeudesta tai pyörähdysympyröistä laajempi ajattelumaailma, joka ulottuu aistimuksiin: siihen, miltä tila näyttää, kuulostaa ja tuntuu.

Haltiattareen ei esimerkiksi tule kirskuvia tuolinjalkoja, kirkkaita suoria valoja tai kylmiä sävyjä. Aistiesteettömyyteen perehtynyt sisustussuunnittelija Paula Hellberg valitsi Rouhikkojen kotiin valaisimia, materiaaleja ja huonekaluja, jotka luovat rauhallisen ja selkeän kokonaisuuden.

– Neljä lasta, osittain kotoa käsin työskentelevät aikuiset ja perheen harrastukset synnyttävät vauhdikkaan arjen, jossa kaksi astianpesukonetta laulavat taukoamatta. Kotimme pitää olla vastapaino kaikelle tälle, ja toimia paikkana, jossa voimme levähtää ja nauttia ajasta yhdessä, Tuomas hymyilee.

 

Tavataan taas Asuntomessuilla, Liune on vahvasti mukana menossa!

Asuntomessujen virallisille sivuille>>