Liukuovet eteiseen

Liukuovet eteiseen ovat monen kodin pelastus, sillä liukuovi vapauttaa tilaa ahtaasta eteisestä ja siten tekee huoneesta huomattavasti viihtyisämmän.

Suomalaisista kodeista löytyy perinteisesti eteinen ja tuulikaappi, mutta tila on usein varsin ahdas. Tavallisen oven kun avaa suuntaansa, se vie tarpeettoman suuren tilan pukeutumisalueesta, mikä tekee jo valmiiksi pienestä tilasta entistä ahtaamman. Siksi moni ei osaa kuvitellakaan, että tila jossa puetaan ja riisutaan, voi olla myös avara ja viihtyisä.

Eteisestä saat kaiken irti Liunen liukuovilla, sillä ne tarjoavat selkeyttä, järjestystä, tilaa ja tyyliä eteiseen - mikä on varmasti kaikkien koteihin tervetullutta.

Liukuovi eteisessä tuo tilantuntua ja avaruutta

Tilantuntu on yksi merkittävimmistä eduista, mitä liukuovi eteisessä tarjoaa. Kun väliovena on seinän sisään liukuva Liune, kääntyvien ovien haitat katoavat. Enää ei tarvitse pujotella ja kurkotella eteisessä, vaan tilaa löytyy liikkumiseen ja tavaroiden omille paikoilleen laittamiseen. 

Liukuovi säästää eteisen pinta-alaa 1-1,5 neliömetrin verran, kun avautumistilaa ei tarvitse varata kääntyvälle ovelle. Saman verran säästyy seinätilasta, kun ovi katoaa seinän sisään. Liukuovien avulla kaikki tila on eteisessä hyötykäytössä ja näin huoneesta tulee mahdollisimman toimiva.

Miten liukuovet eteisessä helpottavat sisustajaa?

Kun tilaa on eteisessä tarpeeksi liukuovien myötä, helpottaa se kodin pitämistä järjestyksessä ja siistinä heti sisääntulosta alkaen.

Oven liukuessa seinän sisään, seinäpinnoille voi vapaasti sijoittaa koukkuja, hattuhyllyjä ja vaatekaappeja. Tämä tekee eteisen sisustamisesta mielekästä. Arvokasta pinta-alaa vapautuu myös lattialle, mikä helpottaa kenkätelineiden ja muiden säilytysjärjestelmien asettelua.

Lisätila on arvokasta pienissä eteisissä, ja erityisesti suomalaisissa kodeissa sen huomaa, sillä vuodenaikojen vaihteluiden vuoksi eteisestä täytyy löytyä samaan aikaan varustusta niin sateeseen kuin lumiseen säähän. Tällöin kaikki neliöt eteisessä ovat tärkeitä, jotta tavarat löytäisivät vaivattomasti omille paikoilleen ja myös olisivat nopeasti napattavissa kiireessä.

Tyyliä ja turvallisuutta

Liunen liukuovet eteiseen ovat myös tyylitietoisen valinta, sillä ne ovat elegantit ja modernit muotoilultaan. Tyyliltään ne sopivat monenlaiseen sisustukseen ja herättävät huomiota yksinkertaisuudellaan. Olivat liukuovet sitten kiinni tai auki, ne ovat siistit ja helppokäyttöiset.

Liukuovilla saat monta asiaa yhtä aikaa - ne paitsi näyttävät tyylikkäältä, mutta ovat myös toiminnaltaan poikkeukselliset. Liukuovi on hiljainen, joten ylimääräiset ovenpaukahdukset saa onneksi unohtaa ja kodissa vallitsee harmoninen tunnelma.

Jos kaipaat eteistiloihin lisää valoa ja avaruutta, lasiset, valoaukolliset Valo-ovet ovat oiva valinta valaisemaan tilaa. Lisää erityisesti eteiseen soveltuvia ovimalleja näet tämän sivun "Tuotteet" -välilehdellä.

Liunen liukuovi on myös turvallinen, sillä se on kevyt käytettävä myös lapsille ja automaatiolla ovesta saadaan esteetön, sillä ovi aukeaa itsestään esim. liiketunnistimen avulla.

Liunen liukuovi sopii kaikkien eteiseen, oli kyseessä sitten lapsiperhe, pariskunta, omakotitalo,  kerrostalo - mikä vain! Meiltä löytyy useita eri vaihtoehtoja, joista voit valita itsellesi mieluisan liukuoven, joka sopii juuri sinun eteiseesi. Mallejamme pääset ihastelemaan täältä »

Kaunis katalogi ja vinkkejä sisustamiseen

Tilaa uutiskirjeemme, niin kuulet ensimmäisten joukossa Liunen tuoteuutuuksista, tarjouksista ja tapahtumista.